Yksi syy: Ulkona tuulee niin lujaa, että hiukset meuhuaa naamalla ja liepoo silmiä. Samaan syssyyn vähän surettaa, kun nuo loput tomaatit eivät taida ehtiä edes raakileille, saati sitten kypsiksi tänä syksynä.
Toinen syy: Harmaa, kylmä sade, joka hetkessä vaihtuu rännäksi, joka taas enteilee ensilunta. Ensilumi tekee minut jostain syystä aina surulliseksi. Muistikuva kuusivuotiaana rikkomassa yksin yön aikana jäätynyttä lätäkönpintaa ja itkuisen haikea mieli, koska ukki ja mummi olivat juuri muuttaneet meiltä Saarankadulta Kastelliin. Tiesin, että muuttaisimme kohta perässä, mutta se ei sen hetken ikävään auttanut.
Kolmas syy: Katsoin aamulla digiboxilta Vain elämää -tallenteen ja siinä oli yllättäen jotain niin intensiivistä ja tunteikasta, että kyyneleet vain tulivat. Samuli Edelmann lauloi Vesku Loirille Väliaikaisen ja Paula Vesala Elegian. Ne menivät aidosti perille. Pienen tilan intiimiys ja voimakkaasti eläytyvät tulkitsijat sen kai tekivät. Eikä tuo ollut ollenkaan eka kerta, kun laulut ja laulajat saavat minut kyyneliin. Isän laulama 'Järveltä kuuluu aironkalke, ken siellä mahtaa soutaa' teki sen aina. 'Lapsoset ketterät kotihaasta' -laulua pääsen toiseen säkeistöön asti itkemättä. Speleman ja Lapinpoika aiheuttavat joskus nielussa pakahduttavia tuntemuksia - puhumattakaan Yngwie Malmsteenin tai Jimi Hendrixin parhaista kitarasooloista. Nino Rotan säveltämä La Strada -elokuvan tunnusmelodia on myös varma tapaus.
Neljäs syy: Kylmä syyspäivä on sopiva keittiöpuuhiin. Tänään tein kaalipataa, johon silppusin purjoa ja sipulia reilun määrän. Omat sipulit on pieniä ja äkäisiä, mutta kaupasta ostettujen mehukkuus ja koko on todella mahtava. Sipulin syn-propaanitioli-S-oksidi toimi jälleen.
Viides syy: Välillä on vaan hyvä valuttaa vettä silmistään - ja silmilleen. Ilman sen kummempia syitä. Ja vaikka syitä löytyisikin, ei niitä kaikille kerrottaisi.
Mitähän kesäkeittiön laattalattian vasta tehty saumaus tykkää tämänpäiväisestä ryöpytyksestä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti