Jokseenkin alakuloista on, vaikka mukavalta tuntuukin olla taas ulkona. Flunssa on takanapäin ja tavallaan jo tekee mieli tarttua johonkin puuhaan. Kompostin ja roskisten seutu näyttää aika epäsiistiltä. Siispä harjaa ja haravaa hakemaan...
Ilma on marraskuinen. Kosteus ja muutaman asteen lämpö tuovat hyvän olon iholle ja hengitysteihin kuivan sisäilman jälkeen. Harava löytyy pyörävaraston nurkasta, samoin jo talviasentoon nostettu kottikärry.
Sulkiessani varaston ovea huomaan jonkun tumma-asuisen henkilön seisovan pihalla. Mistä se siihen ilmestyi... ihmettelen ja jään paikalleni seisomaan minäkin. Mies ei sano mitään. Katsoo vain. Minua alkaa jo hiukan hämmentää tämä hiljaisuus ja sanonkin topakasti päivää. Ei tässä ihmistä pelätä.
Mies ei heti vastaa, kääntyy vain vaivaantuneesti katsomaan maahan. "Niin."
Jätän kottikärryt, mutta harava jää käteen, kun lähden vierasta kohti. Ja samassa tunnistan. "Hyvänen aika. Tervetuloa. Minulla tässä pihansiivoushommat... Tervetuloa."
"Niin."
Ojennan käteni tervehtiäkseni ihan kunnolla. Mies epäröi ensin, mutta ojentaa sitten kätensä ja nostaa toisella hattuaan hiukan. Kun lähden ohjaamaan häntä kuistia kohti, mies pysähtyy. "Ei tarvitse mennä sisälle. Tee, mitä sinun pitää. Minä tässä..." ja hän kääntyy katselemaan ympärilleen.
Pysähdyn enkä oikein tiedä, onko nyt sopivaa alkaa haravoida ja kompostia kääntää... Siitä on varmaan kohta puolitoista kuukautta, kun itsellenikin hiukan yllätykseksi laitoin hänelle kutsun tulla päiväkahville kotiini. Minä tapaan ihmisiä mielelläni ja minusta on aina mukava tarjota kahvia tai ruokaa jollekin. Tämä idea vaan tuntui vähän erikoiselta, kun on kuitenkin niin vieras mies ja muutenkin tilanne erikoinen. Sitten ajattelin, että mitä minä huolin... Tulee, jos tulee - ja niinpähän tuli!
"Laitoin kutsun silloin lokakuun alkupuolella, kun ajattelin, että olisi mukava tarjota kahvit ja jutella. Olen pienestä asti tiennyt sinun..."selitin sekavasti enkä oikein tiennyt, mitä olin tiennyt.
"Niin." Miehen ilme oli torjuva ja varautunut, melkein tyly. Mitä tuli, jos on noin hankalaa. Ja kuitenkin se seisoi siinä kuin ei aikoisi lähteä mihinkään.
"Oli aikaisemmin siinä kaikenmoista. Ja sen lavan luona istuin kuuntelemassa, että mitä on sanomista..."
"Niin" sanoin jo minäkin. "Niin sen lavan! Aivan!" hoksasin lopulta.
"Ja kiinnosti vähän sekin, kun esittivät siinä... patsaan lähellä... kuului hyvin kun... no se taisi olla keväällä... eipä sen väliä. Ollut kaikenlaista kumminkin. Nyt sitten ajattelin."
"Mukava on tavata, oikein mukava. Laitan tässä kohta kahvia. Vai onko nälkä? Pitkästä matkasta. Millä kyydillä tulit?" minä vähän hössötän.
"Niin... enpä tarvitse... niin tulin vain."
"Niin. Niin." Tuskastun... enkö minäkään nyt mitään muuta osaa sanoa kuin niinniin... Tartun haravaan, kun hän keskittyy seuraamaan pihakuusessa ramuavaa kesyä oravaa. Seuraan kuitenkin syrjäsilmällä hänen ilmeitään, kun orava naksahtelee oksallaan ja kerjää herkkupalaa, jonka on tottunut useasti saamaan. Ilmeen voisi hyvällä tahdolla tulkita hymyksi. En viitsi valistaa vierastani pähkinäpurkin etsimisessä.
"Veljeksiin en ole koskaan oikein päässyt... kun minulla on siskoja itsellä... neljä sisarta..." No mitä minä nyt? Äh. Tämä ei nyt oikein suju tämä keskustelu, kun toinen tuijottaa oravaa ja toinen höpöttää mitä sattuu - siskoistaan. "Haetko sen kottikärryn siitä varaston nurkalta?" kysyn yhtäkkiä reippaasti ja hän lähtee yllättävän luontevasti hakemaan.
Haravoin loput lehdet ja risut kasaksi ja nostelemme ne kärryyn. "Mihin?" hän kysyy - ja saatuaan ohjeen, vie lastin metsäpolkua pitkin männikkökankaalle johonkin juurenkoloon. Hän näyttää olevan kärryillä hommasta... kun pääsi kärräämään - mietin ja naurahdan ääneen. Hänkin näyttää hiukan iloisemmalta ja kalpeus on kadonnut hänen kasvoiltaan. Korkealla otsalla, hiusrajan tuntumassa helmeilee pieniä hikipisaroita. Pitkään patsaana istuminen ei ole kuntoa kohottanut.
"Sinustahan löytyy ne kaikki seitsemän!" sanon painokkaasti, kun istumme jo keittiön pöydän ääressä. Ihmetys käväisee hänen kasvoillaan, mutta sitten hän taas kääntyy katsomaan kahvinkeitintä. Varovasti hän napsauttaa katkaisijasta ja hiukan hätkähtää. Naurahdamme taas.
"Kätevä on sekin kottikärri ja kevyt käteen se kirjavainen hara!"
Ps. Jos tunnistat vieraani, kerro mulle, mistä tunnistit.
