Nyt on takana ainakin kolmenkymmentä vuotta kestänyt reseptien keruu ja vuosi sitten niiden leikkaaminen, lajittelu, sommittelu ja liimaus. Siis jouluruokien ja leivonnaisten osalta. Tuloksena on kaksi noin 200-sivuista, A4-kokoista kirjaa. Ja nyt ne on täydennetty ja päivitetty. Olen ihan tyytyväinen. Ainakin ensi jouluun asti.
Suurin osa resepteistä ja kuvista on lehdistä leikattuja, ammattilaisten tekemiä, mutta jotain perittyä ja omaakin on joukossa. Useimpia on kokeiltu ja mieluisaksi havaittu - joitakin tallennettu kokeiltavaksi sitten joskus. Julkaisukelpoisia kirjoja nämä eivät todellakaan ole, mutta kotioloissa on mukava, kun löytää haluamansa aika helposti eikä tarvitse hämmennellä isoa paperikasaa eikä kaivella sekavaa pahvilaatikkoa ohjetta etsiessään. Lajittelu, järjestely ja sommittelu oli ihan parasta - leikkaaminen ja liimaaminenkin ajoittain todella hauskaa askartelua. Pitkistä kynsistä oli huomattava apu puuhassa.
Lajittelin ohjeet suolaisiin ja makeisiin, molemmat omiin kirjoihin. Lisäksi järjestin ohjeet materiaalien mukaan omiksi sivuikseen tai aukeamiksi - esim. laatikot, kinkku, poro, lohi, silli, piparit, tortut, piirakat, kakut, leivät, salaatit, kastikkeet jne. Se, että silli- ja silakkareseptejä on ainakin 40 ja lohijuttuja vieläkin enemmän, vähän mietitytti tehdessä, mutta oli vaikea jättää mitään poiskaan, kun kaikki tuntuivat niin herkullisilta. Ja kuitenkin kaikista kerätyistä sain karsituksi suurimman osan. Karsintaperusteina pidin kokeilujani, makua ja kiinnostavuutta - ja olihan kasoissa aina samankaltaisiakin ohjeita. Jouluruuissa on paljon klassikoita, joita ei käy muuttaminen. Tai voihan sitä kokeilla - ja sitten palata taas vanhaan tuttuun maistuvaan ohjeeseen.
Aika paljon olen tässä projektissa oppinut ja kiinnostus ruuanlaittoon on saanut uusia piirteitä. Hauskaa on myös ollut eri vuosikymmenien trendien ja tyylien havainnointi. Valokuvista ja astioista tunnistan ajan ja paikankin. Esillepanossa erottuu edukseen useasti brittilehtien ja ranskalaisten ruuat sekä Glorian, Kotilieden ja Hesarin herkut. Äidin, mummin, anopin, siskojen ja omien lasten antamat reseptit ovat melkein aarteiksi luokiteltavia - niihin kytkeytyy paljon muutakin kuin vain ruuanvalmistusohje. Tarinat ovat ruuankin mukana tärkeitä. Siitä syystä en ole halunnut kirjoittaa reseptejä puhtaaksi enkä leikata pois rasvatahroja tai kommentteja, joita on töhritty reseptien reunoihin. Omat sovellukset ja twistaukset olen myös laittanut sellaisenaan mukaan.
Ruokakuvaajien ja koko kuvausryhmän ammattitaito on tullut näkyväksi ja toisaalta monet ihan feikit sumutukset tai photoshoppaukset olen alkanut myös havaita - siitäkin syystä, että itsekin kuvaan ruokia lähes päivittäin. Valo ja värit vaikuttavat paljon materiaalintuntuun - kelmeän kalpea makaroonilaatikko ei houkuta eikä öljyisennäköiset kuullotetut kasvikset pääse oikeuksiinsa hellan keltaisessa valokeilassa. Ja joskus kuvatun kauraleivän rouhean rapea pinta alkaa tuoksua ja maistua ihan oikeasti. Silloin on alettava leipoa, vaikka iltayöstä... kesken kaiken. Keittokirjat eivät ole unilukemista.
Mielenkiintoiset astiat, tekstiilit ja muu rekvisiitta tekevät tunnelmaa, mutta tällä hetkellä muodissa oleva murustelu ja tekotahrat eivät monestikaan ole enää oikein uskottavaa koristelua - ainakin nyt ne kyllästyttävät minua melkein yhtä paljon kuin muruset pöydällä ja lattialla yleensäkin. Taidan olla isäni tytär. Tahrojen suhteen olen eri maata. Rakastan niitä jotenkin kieroutuneesti liinoissa ja pöydillä. Samoin leikkuujälkien ornamentiikkaa.
Ps. Jokohan tänä keväänä syntyy pääsiäisruokakirja. Ja juhannusruokakirja. Ja grillauskirja. Ja syksynsatokirja. Ja yrttiruokakirja. Ja juomakirja. Ja juhlamenukirja. Ja ylistyskirja kaurapuurolle.
