Niin, minä ostin muutamalla eurolla maailmanradion, naksuttelin siihen kellonajat kohdilleen, skannasin asemat talteen ja pistin radion takin taskuun. Hyvin toimii. Laite on pieni ja kevyt, ääni on miellyttävä ja puheesta saa selvän. Nyt kävelen sitten Leonard Cohenin tahdissa 'Almost Like The Blues' rantaan pesemään multaruukkuja ja tuttu joutsen vastaa Cohenin viestiin omalla tavallaan. Muuten tyyni ilta.
Multaruukkujen pesu ei taida kuulua monenkaan sanastoon tai perjantai-illan ohjelmaan, mutta mulle se on oikein järkevä ja mieltä kohottava puuha aina silloin, kun muu ei innosta tai pitää saada jotain näkyvää aikaiseksi. Eikä se lopu koskaan. Välillä kasa on vaan matalampi. Käsityö on rentouttavaa, auttaa ajatusta kulkemaan, jos on jotain prosessoitavana. Mulla on.
Puheella alkoi joku urheiluselostus ja niitä minä en kestä. Vaihdoin siis takaisin Cohenille - Olga siellä riplatteli iloisesti Puhelinlangoilla ja sitä on nyt helppo kuunnella. Purkit puhdistui ja ajatus työsti sitä keskeneräistä asiaa. Välillä piipahdin jonkun soittajan mukana Santiago de Compostelan poluilla, välillä joittenkin kotoisissa mökkirannoissa - ja Harri Saksalan 'Vanhojen rakastavaisten laulu' piti kyllä ihan kunnolla kuunnella. Onkohan meillä tylsää? Varmaan välillä. Ei tänään.
Pesupaikka on vielä aikamoinen viritys, mutta ajatus kehittyy koko ajan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti