Hän pelastaa jokaisena sunnuntaiaamuna minut ja maailman - sekä tietysti omat kaverinsa heti, kun ehtii. Mikäpä siinä. Sen tehdäkseen hänen on mätkittävä valtavalla nyrkillään hajalle outoja otuksia, potkittava niitä murskaksi, syöstävä rotkoon, liiskattava maahan, ohjattava sulaan laavaan ja tulimereen, petettävä hetkeksi paras kaverinsa, jota kidutetaan, ehkä valehdeltavakin, karjahdeltava karmeasti, äristävä ja voihkittava, juostava henkensä edestä... Olen nähnyt hänet nyt kerran, joten mielikuvitukseni ei riitä muiden sunnuntaiaamujen rääkkeihin, mutta idea tuli kai selväksi. Hän on siis puolellani, koko ihanan maailmamme puolella (jotenkin, jota en vielä oikein käsitä) - ja niiden ihmevastustajien määrä ja laatu on huikea. Se, miksi meitä vainotaan, jäi hiukan epäselväksi, mutta ei se häntä näyttänyt häiritsevän. Joku valta tai voima on vielä kuulemma kaiken yläpuolella ja pari pahaa voimaa alapuolellakin - niin ja sitten vielä tietysti Lasikeisarinna, joka tuntuu tietävän kaiken. Hän kuulosti kyllä hiukan mäkättävältä äidiltä tai opelta... sorry, ei kai saisi tuomita yhden tapaamisen perusteella. Loppukevennyksenä sankarini heitti läppää linnunnäköisen ja -aivoisen kaverinsa kanssa siitä, tiesikö sankari päivätorkkuja vedellessään, että hänen kaveriaan kidutettiin vai eikö muka tiennyt... siitä kuitenkin jää riippumaan heidän ystävyytensä jatko heidän lentäessään sen linnunaivoisen siivin auringonnousuun - sankarin roikkuessa linnun kynsissä hyvin epävarmasti, jatkuvan pudotusuhan alla...
Minä olen suuresti helpottunut ja iloinen, että selvisimme kaikesta niin yllättävänkin helposti hänen valtavien nyrkkiensä ja ehdottomasti oikeamielisen väkivaltaisuutensa ansiosta. En saanut kyllä selvää, miten se oli oikeamielistä ja miten niille kaikille murskatuille vastustajillemme kävi... ehkä heidät vietiin ensiapuun, teholle tai ruumishuoneelle heti sen jälkeen, kun he häipyivät kuvaruudun ulkopuolelle. Osa porukasta vaipui kyllä hehkuvaan laavaankin, joten heistä ei tietenkään tarvitse enää huolta kantaa. Ohjelma-aikakaan ei olisi varmaan riittänyt heidän kohtaloittensa pohtimiseen. Ja noita muistiin jääneitä mielikuvia voi sitten kelailla erilaisissa terapiaistunnoissa maamme kouluterkkareiden ja arvauskeskusten vastaanotoilla. Ja onhan ne kuitenkin vaan piirrettyjä - kaikkihan sen tajuaa-hei-haloo. Kurjimmalta tuntui, kun sankarini - huomattuaan Lasikeisarinnan voimien huvenneen ja hän näytti voivan todella huonosti - pisti hänet nahkalaukkuunsa ja totesi, että "Autetaan häntä myöhemmin..." Hänellä oli niin kova kiire lähteä tappelemaan sinisten, kirkuvien kalojen kanssa. Noinko voi laittaa surkeassa kunnossa olevan pitoon ja auttaa häntä myöhemmin, sitku... (Ai mutta tehdäänhän niin oikeastikin - melkein unohtui kaikki ne vanhukset ja vaivaiset ja muut sairaat! Hups!)
Katsoin aikaisemmin tällä viikolla myös toisen jutun ihan kiinnostuksesta ja halusta nähdä, millaista tarjontaa lapsille ja varhaisnuorille telkkarissa aamuisin on ja millaisilla ajatuksilla heitä saatellaan päiväänsä elämään. No - se taas oli tarina mummelista, joka jostain syystä joutui myymään salaisen herkkureseptinsä isolle monikansalliselle yhtiölle (olisko mummo jo kaivannut eläkkeelle ja halunnut päästä vähemmällä arjessaan - sitä ei kerrottu, mutta kuvittelin niin). Sitten se ilkeä monikansallinen lisäsi kaatopaikkajätettä herkkureseptiin. Tarinan sankareina toimiva nuorisoporukkakin sekoili jotain jossain välissä ja yritin ymmärtää heidän pyrkivän ratkaisemaan jotain, joka jäi vähän epäselväksi... (Hmmm, olenkohan minä unohtanut oppini tarinan kulun seuraamisesta vai miten siinä kävi...) No, kuitenkin se kauko-ohjattu kaskasparvi (ja mistäs se siihen ilmestyi ?) olikin sitten lopulta se ongelma - olihan se järjestänyt hyökkäyksillään jo monia monikansallisen työntekijöitä ja lopulta pääjohtajankin teholle... Ja sitten, ohjelma-ajan lähestyessä loppuaan, joku jotenkin, jota en ihan ymmärtänyt, kuitenkin ratkaisi kaiken... Ai niin, ja kävi ilmi, että se olikin se mummo, joka niitä kaskaita ohjaili kaukosäätimellä. Siinä kohdassa minä pahoitin mieleni. Se mummo pantiin vankilaan eikä kukaan ihmetellyt enää mitään. Olisi ne voineet vähän miettiä sen mummon motiiviakin tai jotain... mutta ei, vankilaan vaan ja kaikki hyvin! Ja ne nuoret menivät museon ansanäyttelyyn ja joutuivat jäämään sinne koko yöksi roikkumaan pää alaspäin.
Vieläkö sitten ihmetellään, miksi jotkut suhtautuvat epäluuloisesti vanhoihin mummeleihin...
Tällaisissa fiiliksissä täällä tänään. Jään miettimään niitä kaskaita ja sinisiä, kirkuvia lintuja, herkkureseptejä ja meidän lapsiamme. Vähäsen pelottaakin. Enkä taida aukaista televisiota enää ikinä sunnuntaiaamuisin. Arkiaamujen lepertelyt ykkösellä, kolmosella ja viitosella kestän paljon paremmin. Siisteiksi lauseiksi muotoillut, ystävällisellä äänellä luetut uutiset maailman kaukaisista tapahtumista tuudittavat uskomaan, että kaikki on TÄÄLLÄ kuitenkin hyvin. Tosin enpä ole kurkistanut arkkiaamuina kakkoselle, foxista nyt puhumattakaan...
Toisaalta olen voinut jo koukuttuakin. Se selviää huomenaamuna ja viimeistään ensi sunnuntaina.
Mutta Postimies Patelle laitoin jotain vietävää Vilholle. Eikä Puuha-Peten tunnari hänen laulamanaan pelota ollenkaan.
