Purppuratuomen ruska on jokasyksyinen ilonaihe. En lakkaa ihmettelemästä tätä ylenpalttista väriyhdistelmien runsautta ja riemua. Luonto on tuhlaavainen ja järkyttävän moni-ilmeinen.
Tänään kutsun iltapäiväteelle Merja Aletta Ranttilan. Hän ei malta pitkään istua pöydän ääressä. Siirrymmekin rantasaunan portaalle pakisemaan - ja palelemaan. Irvistellään yhdessä pohjatuulen puhalluksille ja viiltäväntuntuiselle viimalle, joka riittää rantoja ihan silmissä. Puhutaan lentämisestä.
Tähän asti olen lapsilleni luvannut, että jos joku hätä yllättää, otan luudan ja lennän sillä apuun (niinkuin minusta nyt apu aukeaisi monestikaan - mutta koen sen äidintyökseni). Lupaus pitää edelleen.
Merja Aletan grafiikanlehdeltä löysin hänen lentolaitteensa ja luulen, että sillä pääsee samoihin turvajoukkoihin alta aikayksikön. Sielunsisar.
Tulisko muutkin sielunisisaret teetä hörppimään? Pullaa ei ole, mutta jos eilisen sitruunatortun reunapalat kelpaa.
Ymmärrän kuitenkin, jos ette tänään ehdi. Lienee lentämistöitä teilläkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti