Aamulla kirkasvaloa - ja illalla sitten kynttilänvaloa. Päivällä hetkinen päivänvaloa ja yöllä ei yhtään mitään. Paitsi niitä kiiluvaisia ja joskus tähtien valoa ja kuutamoa.
Oli eilen illalla jännä olla yllättäen hetki täydellisessä pimeydessä ja tajuta, että sisälle taskulampun luo on monta mutkaista, möykkyistä metriä. Sulake paloi ja sammutti kasvihuoneesta valot kokonaan. Olin juuri pessyt ja lastannut kottikärryihin aikamoisen purkkiarmeijan, joka tietysti levisi polulle, kun törmäilin kärryjen kans ties mihin arvaillessani polun mutkia. Miten pitkältä 50 metrin matka kasvihuoneelta taimikamarille tuntuikaan. Ja saattoipa joku yksinäinen kulkija kalasatamassa ihmetellä sitä kiukkuista ärräpitoista tekstiä, mitä estoitta päästelin suustani, kun kokoilin kertaalleen pestyjä purkkeja polunvarren lätäköistä käsikopelolla.
Nyt on sitten päivänvalossa tilanne selvitetty ja taas puhtaat purkit kasattu taimikamarin kaappeihin, hyllyille ja lattiallekin odottamaan uuden kevään koitoksia. Kasvihuoneissa vallitsee tyhjyys ja autius - talvetettavat on siirretty taimikamariin ja ulos lavakauluslaatikoihin, mikä minnekin. Kasvivalolamput tuovat hätäapua kaamoksen kourissa kitkutteleville, vehreytensä menettäville kasveille.
Kärräyspäivä oli silti oikein hauska ja olo aikaansaannosten takia hiukan sankarillinen.
Hömö-, tali-, sini- ja töyhtötiaiset, valtava tilhiparvi, närhi, harakka ja kolme villiä oravaamme ruokailivat aika pelottomasti, vaikka minä liikuin askareissani hyvinkin läheltä. Metsäkauriita ei ole näkynyt sitten sunnuntain ja jäniksetkin ovat pysyneet pois pihalta. Olisko kettu asialla - sunnuntain räntäläimäreissä näkyi sen jäljet. Oli jolkotellut rantasaunalle ihan kasvihuoneen vierestä.
Mutta kukaan ei tullut tänään iltapäiväteelle, vaikka laitoin hienot kupit ja kynttilät ja kaikki. En tainnut ketään kutsuakaan. Olisko siinä syy...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti